INFO

Muistijälkiä niistä päivistä,

kun äidin syli oli täynnä

Muistijälkiä niistä päivistä,

kun äidin syli oli täynnä

Muistijälkiä, joihin voi aina

uudelleen palata

Muistijälkiä, joihin voi aina

uudelleen palata

Muistijälkiä elämästä ja sen vaiheista

Muistijälkiä elämästä ja sen vaiheista

A picture is a poem without words.

Horace

ASIAKKAILTA

JOHANNA 1/2

Perheemme lifestylekuvaus kanssasi oli ihana ja kaikin puolin onnistunut kokemus. Se, miten huomaat pienet hetket ja yksityiskohdat puhuttelee syvästi ja parhaiten se pääsee esille tämän tyyppisissä kuvauksissa - kun kuvat otetaan ajan kanssa, rennosti, sopivasti perhettä ohjaillen, mutta tilaa antaen. Lapset saavat olla juuri sellaisia kuin ovat, ja vanhempienkin jännitys pikkuhiljaa helpottaa. Valitsimme tämän kuvauksen, jotta perheellemme tärkeä kuvaus olisi enemmän kuin vain potretit..

miksi kuvaan

Kuvat saavat muistamaan, miltä jokin asia tuntui. Kuvat kertovat aidosti ja rehellisesti sen, mikä on meille rakkainta. Yhteydet itseemme, toisiimme, luontoon ja kaikkeuteen. Ainutkertaista ja omakohtaista, joskus arkea, joskus juhlaa. Elämän arvokkaita hetkiä. Niistä tulee muistoja, joihin haluamme palata. Niistä tulee konkreettisia ajankuvia, joihin tulevat sukupolvet haluavat palata.


Haluan luoda sinulle merkityksellisistä hetkistä merkityksellisiä kuvia.

Kuvia, jotka tuntuvat ja resonoivat, herättävät ajatuksia ja saavat näkemään, mitkä asiat ovat merkityksellisiä.


MIKSI KOULUTAN


Olen valokuvannut yli kymmenen vuotta ja toiminut yrittäjänä, joten minulla on paljon kokemusta luovalla alalla työskentelystä. Osaan auttaa luovalle alalle tulevia hahmottamaan, mitä asioita pitää ottaa huomioon, kun tekee tätä työtä. Osaan myös auttaa toimivia yrittäjiä kehittämään toimintaa ja taitojaan niin liiketoiminnassa kuin valokuvaamisessa.


Olen apuna ja tukena valokuvaajalle, joka haluaa syventää osaamistaan valokuvauksessa ja yrittäjyydessä. Ohjaus- ja koulutuspakettini avulla saa lisäpotkua omaan työhön ja työkaluja, jotka auttavat menestymään valokuvausalalla.

Haluatko kehittää osaamistasi kollega?

Lähde matkalle kanssani, tehdään yhdessä muistoja, joihin voi palata uudelleen, ja jotka voi aina tuntea uudelleen.


Luodaan yhdessä merkityksiä.

Vanha sähkötehdas

Studioni sijaitsee idyllisessä vanhassa sähkötehtaassa Euran Paneliassa. Studiotkuvausten lisäksi tehtaalla järjestetään aika ajoin muutakin toimintaa, kuten pop up -myyjäisiä, kurssitoimintaa yms. Tehtaan iso sali on nyt myös varattavissa kokous- tms. käyttöön yrityksille ja yhdistyksille.

PHOTOGRAPHY IS A WAY OF FEELING, OF TOUCHING, OF LOVING. WHAT YOU HAVE CAUGHT ON FILM IS CAPTURED FOREVER… IT REMEMBERS LITTLE THINGS, LONG AFTER YOU HAVE FORGOTTEN EVERYTHING.

AARON SISKIND

valokuvaaja Satakunta - äitiyskuvaus - muotokuvaus - perhekuvaus - rakkauskuvaus - yrityskuvaus - brändikuvaus - mentorointi - sparraus - valokuvauskurssit - Kokemäki - Eura - Panelia